tiistai 18. lokakuuta 2011

Taitaa tulla kiirus......

On todellakin sellainen olo, että  minkä jälkeensä jättää sen edestään löytää, vai miten se nyt olikaan..... Onpahan ollut melkoinen kuukausi. Jätän vielä kertomisen hiukan myöhemmäksi. Kuitenkin kaikenlaista on tapahtunut. Elämä on!!!!

Hengissä kuitenkin ollaan ja ihan hyvissä sielun voimissakin. Tehtävät ovat jääneet mietiskelyasteelle. Lupaan kyllä hoitaa laiskanläksyni mahdollisimman pian. Täytyy nyt vain ensin hiukan bloggailla ja katsella teidän muiden aikaansaannoksia.

Oikein aurinkoisia lokakuun lopun päiviä kaikille. Perästä tullaan jahka ehditään.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Uutta oppimassa - 23 asiaa

Koskaan ei ole liian vanha oppimaan uutta - näin toivon ja aloitan toisten uskalikkojen kanssa matkan sosiaalisen median saloihin. Uskon, että matkasta tulee antoisa. Antoisia opiskeluhetkiä kaikille osanottajille.